Islantilainen kauhu: pimeys, laavakentät ja painostava hiljaisuus

Yhteenveto

Islannin kauhuelokuvat rakentavat pelkonsa maisemasta ja hiljaisuudesta, ja ne sopivat hyvin aloittelijan ensimmäisiksi valinnoiksi.

3 minuutin lukuaika

Kun puhutaan pohjoismaisesta kauhusta, ajatukset kääntyvät usein Ruotsiin tai Norjaan. Islanti on kuitenkin viime vuosina tuottanut elokuvia, jotka jäävät mieleen juuri siksi, etteivät ne huuda. Pelko syntyy maisemasta, valosta ja siitä, mitä jätetään näyttämättä. Aloittelijalle tämä on erinomainen tapa tutustua genreen ilman jatkuvaa säikyttelyä.

Kolme islantilaista elokuvaa alkuun

  • Lamb (Dýrið, 2021) on hidas ja outo kansantarinamainen elokuva lammastilasta, jonne syntyy jotain selittämätöntä. Se on enemmän ahdistava kuin pelottava.
  • I Remember You (Ég man þig, 2017) perustuu Yrsa Sigurðardóttirin romaaniin ja yhdistää kummitustarinan ja rikosjännärin syrjäisessä kylässä.
  • Reykjavik Whale Watching Massacre (2009) on huomattavasti rajumpi slasher, joten se kannattaa jättää vasta myöhemmäksi.

Miksi maisema pelottaa

Islantilaisessa kauhussa ympäristö on lähes oma hahmonsa. Laavakentät, sumuiset vuonot ja kesän loputon valo tekevät tutusta oudon. Talvella päivänvaloa on vain muutama tunti, ja tämä pitkä pimeys näkyy elokuvien tunnelmassa. Suomalaiselle katsojalle asetelma on tuttu: syksyn ja talven pimeys, harvaan asuttu maaseutu ja hiljaisuus, joka voi olla rauhoittava tai uhkaava.

Kansantarinoiden perintö

Islannin kauhun juuret ovat vanhoissa tarinoissa. Saarella kerrotaan yhä huldufólkista eli piilokansasta, joka asuu kivissä ja kallioissa, sekä aaveista, jotka eivät suostu jättämään taloaan. Monessa vanhassa kertomuksessa luonto ei ole ihmisen puolella, vaan se rankaisee niitä, jotka eivät kunnioita sen rajoja. Tämä ajatus näkyy myös uusissa elokuvissa. Hirviö ei välttämättä hyökkää kameran eteen, vaan uhka on jossain sumun takana, eikä sitä koskaan selitetä kokonaan. Suomalaiselle katsojalle tämä on tuttua kansanperinteen kautta, sillä meilläkin metsä, suo ja järvi ovat kertomuksissa paikkoja, joissa voi tapahtua mitä tahansa. Juuri siksi islantilainen kauhu tuntuu usein yllättävän läheiseltä, vaikka kieli on vieras.

Kun kauhuelokuva houkuttelee matkalle

Moni kauhun ystävä haluaa nähdä paikat, joissa elokuvia kuvattiin. Islannin-matkalla päivät kuluvat luonnossa, mutta illat ovat pitkiä, erityisesti talvella. Reykjavíkissa on elokuvateattereita, baareja ja konserttipaikkoja, ja osa matkailijoista kiinnostuu myös siitä, miten islantilaiset viettävät aikaa verkossa. Englanninkielinen this Iceland casino guide -opas kertoo, miten islantilaiset pelaajat vertailevat nettikasinoita ja millaisia maksutapoja niissä käytetään. Rahapelaaminen on sallittu vain täysi-ikäisille (18+), ja pelirajat kannattaa asettaa etukäteen, aivan kuten matkabudjettikin.

Vinkit islantilaisen kauhuillan järjestämiseen

Islantilainen kauhu toimii parhaiten rauhallisessa ympäristössä. Sammuta valot, laita puhelin toiseen huoneeseen ja katso elokuva alkuperäiskielellä tekstitettynä, sillä islannin kielen rytmi lisää tunnelmaa. Jos katsot seurassa, valitse ensin Lamb, koska se herättää paljon keskustelua. Kun olet tottunut hitaaseen tunnelmaan, voit siirtyä rajumpiin elokuviin. Elokuvan jälkeen kannattaa varata hetki keskustelulle, sillä hitaat kauhuelokuvat jättävät paljon tulkinnanvaraa, ja juuri pohdinta tekee niistä kiinnostavia. Pieni välipala ja kuppi teetä tekevät illasta mukavan myös herkemmälle katsojalle.

Ikärajat kannattaa tarkistaa ennen katsomista. Monet islantilaiset kauhuelokuvat ovat Suomessa K16-luokiteltuja, mutta luokitus vaihtelee teoksen mukaan. Pohjoisen hiljainen kauhu ei ehkä saa sinua hyppäämään sohvalta, mutta se jää mieleen pitkäksi aikaa, ja juuri siksi se on hyvä tapa aloittaa.

Jaa rakkautesi
Avatar photo

Saara Virtanen

Saara Virtanen näki ensimmäisen kauhuelokuvansa 11-vuotiaana serkkunsa mökillä ilman vanhempien lupaa – ja siitä syntyi elinikäinen rakkaussuhde genreen. Nykyään hän on nähnyt yli tuhat kauhuelokuvaa aina 1970-luvun italialaisesta giallo-tyylistä uusimpiin elokuvafestivaalien löytöihin, ja hänen kotonaan on kokonainen hylly täynnä kauhuelokuvien erikoisjulkaisuja. Saara opiskeli elokuvatiedettä yliopistossa ja on kirjoittanut elokuva-arvosteluja eri julkaisuihin yli kymmenen vuoden ajan. Hän pyrkii aina arvioimaan elokuvia niiden omilla ehdoilla – halpa B-luokan kauhu voi olla yhtä nautittava kuin tyylitelty arthouse-kauhu, kunhan se onnistuu pelottamaan tai viihdyttämään. Spoilereita hän vihaa periaatteesta, ja siksi jokainen arvostelu on kirjoitettu niin, että sen voi lukea turvallisesti ennen elokuvan katsomista.

Artikkelit: 124

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *